Tää heebo

Oma valokuva
20-vuotias muuminenäinen analysoiva luonne, jonka varhaisimpiin muistoihin kuuluu naapuripojan pureminen. Elokuvat, videopelit ja taide saavat sydämen pomppaamaan rinnasta ulos. Tulevaisuudessa tämä neiti tulee hääräämään myös oman pienokaisen kanssa!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Perhe on pahin, mutta silti niin kamalan ihana.

Perhe. Se ah, niin ihana ja niin kamala perhe. Puhuttaisiinko siitä tänään?

Tämän blogipostauksen takana on lyhyt monologi, jonka höpisin Matiakselle hänen pelatessaan Bioshock Infiniteä. Ehkä pohjustan aihetta hieman;

Mä olen vielä muutama vuosi sitten ollut suoraan sanottuna helvetin kyyninen ihminen. En uskonut sellaiseen oikeaan, mukaansa tempaavaan rakkauteen. Elin vakituisessa parisuhteessa ja osasin sanoa "minä rakastan sinua", mutta se oli siinä. Rakkaus ei herättänyt mussa sellaisia suuria tunteita. Mulle rakkaus oli sitä, että tunsin oloni turvalliseksi jonkun ihmisen lähettyvillä. Olen myös aina vihannut ällösöpöilyä. Rakkaus oli tuttu ja turvallinen tunne, ei sellainen joka sai mut hymyilemään tai hihittämään.

Pikkuhiljaa, vuosien aikana, tajusin rakkauden olevan niin paljon muutakin. Rakkaus on iloa ja lämmöntunne vatsassa. Rakkaus on sitä, että suututaan koska pelottaa toisen puolesta tai toisen menettäminen. Rakkaus on aamukahvi sänkyyn ja hali kun itkettää. Rakkaus on myös se tunne, joka perheen pitäisi saada aikaan. Se semmoinen hölmö yhteenkuuluvuuden tunne, yhteinen pieni kupla ja tyhmät kinastelut.

Mun lapsuus ja nuoruus on ollut rankka, siihen on mahtunut niin paljon kaikkea. Mä olen välillä ollut niin vihainen vanhemmilleni ja veljelleni, mutten ole koskaan heitä vihannut. Perhettä rakastaa, vaikka se saa välillä itkupotkuraivareiden partaalle. Aasinsilta ja hops, pääsemme aiheeseen, mikä on perhe?

Mun mielestä perhe on sellainen, jossa jokainen osapuoli rakastaa toisiaan ehdoitta, tois(t)en toilailuista huolimatta. Tämä ei nyt tarkoita sitä, että vanhempien pitää pysyä ikuisesti yhdessä, perhe voi olla vaikka isä ja lapsi. En myöskään koe biologista sidettä pakolliseksi. Tästä syystä esimerkiksi äiti, lapsi ja äidin uusi mies voivat olla perhe. Kun on valmis tekemään kaikkensa kaikkien pienessä yhteisessä kuplassa elävien puolesta, ollaan perhe.

Minulla on samaan aikaan kaksi perhettä, mutta toisaalta vain yksi iso ja sekalainen. Minulla on äiti, isä ja veli = Perhe. Minulla on myös Matias ja pieni heebo potkimassa kohdussa = Perhe. Minä + äiti + isä + veli + Matias + Pikkuheebo = Perhe. Tajuatteko pointtini?

Äitini esimerkiksi on jo kauan aikaa pitänyt Matiasta osana perhettämme, sitä suurempaa perhettä. Samaan aikaan olemme jo pitkään muodostaneet pienen kolmen hengen perheen Matiaksen ja Heebon kanssa. Nämä perheet eivät minun silmissäni eroa mitenkään. Kaikkien pieneen-suureen perheeseeni kuuluvien puolesta tekisin mitä vaan, milloin vaan. Nämä ihmiset saavat minulle lämpimän olon ja jokainen heistä saa minut rentoutumaan. Perheen kanssa koti on missä vain. Minä esimerkiksi tunnen kodikseni vaikka lähikaupan, jos Matias on mukana ja heiluttelee ostoskoria vieressäni kun valitsen jukurtteja. Pieni potkiva Heebo saa myös oloni niin hullun mahtavaksi ja onnelliseksi, että vain yksikin potku saa vaikka bussista kodin.

Minun mielipiteeni, tiivistettynä, on perheen olevan se, mikä tuntuu turvalliselta. Perhe ei koskaan jätä sinua itkemään lumisateeseen, kun olet ollut vaikka huviksesi kadoksissa vuosia. Perhe toivottaa sinut tervetulleeksi avosylin, vaikka olisit mokannut tosi pahasti. Perhe muodostuu ihmisistä, heidän sanoistaan, teoistaan ja ilmeistään. Perhe on itkua ja naurua rinnakkain, muttei koskaan torjuvaa vihaa. Perhe on ristiriitaisia tunteita, kiukkuisia keskisormia ja lämpimiä halauksia.

Minulla on ihana perhe, kaikkine vikoineen ja kommelluksineen. Minä en tule koskaan päästämään perhettäni käsistäni, sillä eivät hekään tekisi niin. Me olemme perhesymbioosi, jonka jokainen osa on erilainen, mutta tärkeä.